23. tammikuuta 2012

Ozymandias ja Kenraali Zod toiselle kierrokselle

Universumin Valtias -vaaleissa saatiin todistaa sunnuntai-iltana todellista jännitysnäytelmää. Äänet on nyt tarkastuslaskettu ja on ensimmäisen kierroksen tulosten julistamisen aika.

Lukuun ottamatta kahta vaalissa tyystin vaille ääniä jäänyttä ehdokasta voi tuloslistaa pitää yllättävänkin tasaisena. Viime viikkojen aikana gallupeissa rakettimaisen nousun tehnyt Ozymandias vei äänistä 28,6 prosenttia ja tiukasti hänen kannoillaan tuleva Kenraali Zod 23,6 prosenttia.

Tutkan vaaliasiantuntija Sami Borgi epäilee tämän johtuvan vaalien yhteyksistä toiseen, samaan aikaan käynnissä olevaan alueelliseen toimitukseen. Borgin mukaan monet äänestäjät ovat saattaneet taktikoida, ja tulos mahdollisesti heijastelee käynnissä olevien presidentinvaalien asetelmia.

Vaalien yllättäjä Borgin mukaan on Emma Frost, joka sijoittui vaalissa täpärästi kolmanneksi 19,0 prosentin osuudella äänisaaliista. Borgi ei pidä mahdottomana Frostin turvautuneen vaalissa telepaattisiin voimiinsa, ja sanoo osasyyn olevan mahdollisesti myös siinä, että Frost on aika hot.

Lordi Voldemort sai äänistä 14,3 prosenttia ja Jabba The Hutt 9,8 prosenttia, molempien ollessa siis kaukana kärjestä. Borgi pitää myös Voldemortin huonoa menestystä yllätyksenä, sillä joissain arvioissa Voldemortista povattiin vaalien yllättäjää. Eräs syy niin Voldemortin kuin Jabbankin lipeämiseen kärjestä saattaa hänen mukaansa olla nenän puute.

Yllätys oli niin ikään ennakkosuosikki Mr. Mordenin vaatimaton äänisaalis 4,8 prosenttia. Tässäkään Borgi ei kiellä äänestäjäkunnan kantojen suhteessa presidentinvaalien asetelmiin saattavan näkyä tuloksessa. Darkseid ja Kai Winn jäivät vaalissa kokonaan äänittä.


Kaikkiaan äänioikeutensa vaalissa käytti 55,3 prosenttia äänioikeutetuista. Ennakkoon äänensä siis antoi huomattavasti useampi äänestäjä kuin varsinaisena äänestyspäivänä. Äänestysaktiivisuus ensimmäisellä kierroksella jääkin alle multiversumin keskiarvon.

Borgi pitää aktiivisuuden jäämistä viidenkymmenen prosentin tuntumaan valitettavana ja muistuttaa Universumin Valtias -vaaleissa yhdelläkin äänellä olevan merkitystä. Jos käytetään vertailukohtana esimerkiksi presidentinvaaleja, vastaa yhden edellisissä vaaleissa annetun äänen vastaavan 115 000 jälkimmäisessä vaalissa annettua ääntä.

Varsinaisen äänestyspäivänä aikana äänioikeutettujen määrä kasvoi 5,5 prosentilla. Koko äänestysaikana kasvua äänioikeutettujen määrässä oli ensimmäisellä kierroksella 15,5 prosenttia.

Universumin Valtias -vaalin ensimmäisen kierroksen aikana suoritettiin myös taustatutkimus, jolla kartoitettiin äänestäjien kantoja moniin tärkeisiin kysymyksiin. Aineiston laajuuden vuoksi tutkimuksen tuloksista tiedotetaan myöhemmin.

Koska kukaan ehdokkaista ei saanut ehdotonta enemmistöä äänistä, käydään vaalissa kahden viikon päästä siis toinen kierros kahden ensimmäiseksi sijoittuneen ehdokkaan eli Ozymandiaksen ja Kenraali Zodin välillä. Ennakkoäänestys alkaa jo tällä viikolla, ja ensimmäisen kerran äänioikeuttaan pääsee käyttämään Terrakodilla torstaina 26.1. järjestettävässä Varjomafiassa.

2 kommenttia:

  1. Hyvä kolmas sija ehdokkaaltani vaikkei toiselle kierrokselle päässytkään! Ainakin tiedän etten ollut ainoa Emmaa äänestänyt! :)

    Toisen kierroksen ehdokkaanikin taidan jo tietää. :)

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoista muuten että kolmen kärki on kaikki sarjakuvista. Jos Darkseid olisi sijoittunut paremmin voisimme yksiselitteisesti todistaa että ihmiset pitävät Marvel/DCstä enemmän kuin leffoista! :D :D :D ;)

    VastaaPoista